Marjaana Tuominenkin säälii Talouselämää

Talouselämä vihertää kuin dollari.

Talouselämä vihertää kuin dollari lukiessaan Marjaana Tuomisen kolumnin.

Marjaana Tuominen kolumnisoi uusimmassa Mömmössä Talouselämän artikkelia, jossa ennustettiin Facebookin kuolemaa. Itsekin pidin kirjoitusta kummallisena ja lähinnä siksi, että luin sen Talouselämästä. Vastaavan tasoisen ennustuksen luin joskus 2000 -luvun alkuvuosina erään pienen paikallislehden mielipidepalstalta, jossa koko internet kategorisoitiin humpuukilaatikoksi, joka kuolee pian pois.

Facebook ja vastaavat palvelut ovat osa väistämätöntä kulttuurievoluutioita. Tietenkin Facebookinkin kohtalona on vielä joskus olla vain historian siipien havinaa, mutta uskon, että siihen menee hyvän aikaa. Yhteisöllisyys kehittyy muodoiksi, joita on vaikea ennustaa. Mikä sitten onkaan ihmisen rooli nopeasti kehittyvien ohjelmallisten algoritmien rinnalla…

Talouselämä elää taloudessa, eikä se tunne muita tapoja elää. Se kritisoi kaikkea, mikä viittaa sosiaaliseen kulttuurin, jos se ei ole sosioekonomista. Talouselämä ei pidä downshiftaamisesta, jota se kutsuu harhaiseksi malliksi. Eräs lukija kommentoi osuvasti Talouselämän downshiftaamiseen kohdistamaa kritiikkiä:

Nuoriso vain lakkaa ostamasta turhaa krääsää, arvostamasta vain rahaa ja kulutusta ja alkaa elää vähemmällä, sillä määrällä, joka vastaa maapallon kantokykyä.

Eli paluu 50-lukuiseen elintasoon ei tarkoita henkistä taantumista ja paluuta vanhaan, vaan uudella tavalla vastuuntunnon paluuta hommeliin.

Ja siinä työssä ökyeliitti on isona kantona kaskessa.

nimim. alas korruptio ja nepotismi, ökyitsekkyys

Uusimman Talouselämän erikoisnumero kyllä näyttää, että ajatellaan siellä muutakin, kuin rahaa, eihän maailma tietenkään ole mustavalkoinen.

Veikkaus.fi on uudistunut

Kuva Veikkauksen sivuilla kuvaa hyvin sivustoa, jousineen.

Kuva Veikkauksen sivuilla kuvaa hyvin sivustoa, jousineen.

Veikkauksen sivut ovat uudistuneet. Uudistusta on ollut puuhaamassa ainakin Palmu.inc, joka tituuleeraa itseään trendikkäästi palvelumuotoilutoimistoksi. Ajanhermolla mennään. Edelleen Palmu paukuttelee henkeseleitään, että pelisivuston uudistus on Suomen kaikkien aikojen suurin palvelumuotoiluprojekti. Varmaan on ainakin, että Veikkauksen sivujen kautta liikkuu rahaa ja paljon. Aika näyttää, millainen vaikutus uudistuksella on tähän liikeeseen. Uudistusta kommentoidaan Mömmön sivuilla värikkäästi:

“Tällaisena vanhana setänä huomaa, miten putoaa kärryiltä. Ennen nettisivujen uudistamista sanottiin nettisivujen uudistamiseksi. Nyt se onkin ”palvelumuotoilua”. Paljonkohan ”palvelumuotoilu” maksaa verrattuna nettisivujen uudistamiseen? Veikkaus, ettei vähemmän.”

“Ymmärrän kyllä muuten verkkouutisten otsikoinnin tahallisen liioittelun, mutta jos sivuston omistavan firman markkinointimies sanoo omia sivujaan maailman parhaiksi, niin voi kai sitä jonkinlaista lähdekritiikkiä harrastaa (se ei ole kritiikkiä, että laittaa lainausmerkit otsikkoon).”

Mm. Iltalehden kommenteissa haukutaan uudistusta kovasti, kerrotaan edelleen Mömmössä. Vaikka voisi kuvitella, että kyseinen kommenttipalsta on maailman se viimeisin paikka, mistä saisi asiantuntemusta ylipäätään mihinkään.  No, Veikkauksen kohderyhmää sieltä arvatenkin löytyy.

Siellä ne nyt oraakkelin tietokannat paukkuvat punaisen kuoren suojissa, eli teknisenä alustana on Oraclen weblogic portaali, havaitsin koodia pengottuani. Googlella löydämme pian tämän puolen toteuttajan ja sehän onkin Gtech.

Read More

Maailmalla tapahtuu

Googlen pääjohtaja esitetään suurin piirtein pedofiilina jäätelöauton kuskina amerikkalaisen kuluttajajärjestön teettämällä videolla, joka pyörii Times Squarella New Yorkissa, kertoo Suomessa Digitoday. Ymmärrän Facebookin ja Googlen avoimuus-pyrkimykset, mutta maailma ei vielä ole valmis. Ihmiset haluavat varjella yksityisyyttään jekkujätkien pelossa. Sama yksityisyyshän kääntyy meitä itsemämme vastaan juuri samojen viikareiden eduksi. Tietoa haluavat myös kahlehtia sorron työkalut, kuten erilaiset asevoimat ja tietenkin suuryhtiöt ja uskonnot. Kaikkihan ne ovat saman kulttuurimonsterin erilaisia ilmentymiä huolimatta näennäisestä erilaisuudestaan.

Steve Jobs taas ei usko Googlen Android-käyttöjärjestelmän aktivointilukuja, pitäen niitä liioiteltuina. Google taas kertoo, että jos luvut ovat vääriä, niin päinvastoin liian pieniä.

Samsung on yllättynyt  uuden luurinsa Samsung Galaxyn suosiosta. Jospa he oppivat elämään tämän asian kanssa.

Google Chromen versio 6 on valmis.

Pelit

Valven pomo Gabe Newell kertoo yhtiön julkistavan jättiyllätyksiä, joita kukaan ei edes osaa arvata. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen. Half-life 3:sen ilmestymisen kun ei pitäisi olla mikään yllätys. Vai onko yllätykseksi laskettava se, että he tekevät, minkä lupaavat? No foorumeilla on arvailtu yllätysten laatua suuntaan, jos toiseenkin. Steam Linuxille, LD2 pleikkarille, Half-Lie-elokuva  jne. Nyt seuraavaksi ilmestyvä Portal 2, ei ole peli, jota minä odotan.

Apple avaa virtuaaliportit pelimaailmankin kaitsemiseen uuden pelipalvelunsa Game Center -myötä tyyliin Xbox-live.

Duke Nuke Forever itseasiassa julkaistaan Gearboxin toimesta, huomasin Pelaajalehden Facebook-profiilista. Duke Nukemin kotisivut. Gearboxin yhteisö.

Read More

Poliisi varoittaa Suomen Backup Invest Oy:n toiminnasta

PRH:n tiedote: Poliisi tiedottaa 10.8.2010 verkkosivuillaan Y-tunnushuijausyrityksistä. Poliisi kertoo, että yrittäjille on suunnattu laitonta myyntiä siten, että myyjä soittaa yrittäjälle ja ilmoittaa, että yrittäjien Y-tunnuksesta on ns. pakollinen maksu. Yhteydenoton jälkeen Suomen Backup Invest Oy lähettää yritykselle noin 300 euron laskun.

Jos yritykseen on tullut tämänkaltainen lasku, on se perusteeton, eikä sitä pidä maksaa. Yrityksiä joihin tämänkaltainen lasku on tullut, pyydetään ottamaan yhteys lähimpään poliisilaitokseen ja tekemään tapauksen johdosta rikosilmoitus.

Poliisi

Read More

Edes Applen keskustelufoorumi ei ole avoin

Nythän höpistään, kuinka Apple on poistanut foorumeiltaan keskusteluja, jotka koskivat kohuttua antenniongelmaa. En tunne tätäkään tapausta, enkä foorumin sääntöjä tarkemmin, mutta tokihan sanottavaa löytyy. Aiheeseen voi tutustua Tietoviikon artikkelissa.

Mielenkiintoista on, että aiemminkin olisi poistettu keskusteluja, joissa puututaan vikoihin, joita ei voi “korjata”; siis ominaisuuksiin, kuten iMacin näytön haalistumiseen.

Applen foorumilla kielletään ilmeisesti myös sellainen keskustelu, joka koskee yhtiön toimintatapoja ja joissa arvostellaan Applen päätöksia. Kommunistinen ja keskiaikainen katolinen universumi siis, tämä Apple. (Tiedättehän ne kymmenen kohtaa, jotka yhdistävät brändejä ja uskontoja?)

No nyt kun yleensä täydellisissä Apple tuotteissa on vihdoinkin paljastunut virhe, kaikilla on hauskaa ja aiheesta jotkain sanottavaa; miksei siis tosiaan minullakin.

En ole koskaan pitänyt Applen tietokoneista; en sen käyttöjärjestelmästä; enkä raudasta. Läppäriä uusiessani jouduin ostamaan Sonyn, koska tämä oli heti saatavilla. Mutta laitteena tämä muistuttaa huolestuttavan paljon Applea ja on siten ikävä käyttää. Onneksi kotonani voin kytkeä tämä telakkaan ja pois silmistäni.

Applen käyttöjärjestelmä on tehty 50 – 70 vuotiaalle tädille ja sedälle, joka ei tietokoneistä mitään ymmärrä, mutta työt täytyy saada tehtyä. Siinä Apple on varmasti onnistunut loistavasti. Myös uudemmat Windowsit ovat samantyyppiselle kohderyhmälle, paitsi vielä enemmän kotikäyttöön. Nykyään lehdet ovat siirtyneet takaisin pc:hen, ilmeisesti siksi, että erilaiset ympäristöt toimivat kuitenkin pc:ssä paremmin sen universaaliuiden takia. Juuri tämä universaalius aiheuttaa myös sen, että pc ei ole niin kompakti paketti, kuin mäkki ja tätä monen mäkin käyttäjän on vaikea ymmärtää. Mäkki on monessa asiassa parempi, kuin pc. Mainostoimistot ja freelancerit suosivat edelleen mäkkejä, koska Adoben paketti toimii niissä loistavasti. Työt on saatava tehtyä nopeasti ja rahat äkkiä pois asiakkaalta.

Minä pidän luonnollisesti eniten Linuxista, mutta sehän ei sovi kaikille. Onneksi.

iPhonea lyhyesti testanneena, totesin senkin olevan oiva peli, varmaankin paras mobiilitietokone. iPodeja meillä on ollut kotona useampikin. Mutta enää en niitä käytä; laitteet ovat jo hajonneet ja uusia ei ole tarve hankkia. Aika on ajanut niistä ohitse.

En tuolloin ollut vielä perehtynyt yhtiön toimintatapoihin ja filosofiaan. Nythän olen siis huomannut, että kivempiakin yhtiöitä on ja mukavampia tapoja tehdä bisnestä… Mutta ei siitä sen enempää.

Kun noissa aiemmissa postauksissani pohdiskelin sopivaa puhelinta, päädyin lopulta HTC:n Legendiin. Suurin syy oli tietenkin Android käyttöjärjestelmä. Laite on varsin hyvä käyttää ja olen löytänyt siihen paljon todella hyviä ja ilmaisia sovelluksia. Mikä parasta, kaikki tämä avoimella lähdekoodilla toteutettuna.

Mutta Legendiäkään ei voi pitää kädessä miten sattuu, ettei kuuluvuus heikkene. Antennikohu taitaa siis taas olla härkäkärpänen, kuten niin usein. Vierastan meemiä fanipoika, koska se on idioottimainen, mutta kohdistamatta sitä minkään laiteryhmän käyttäjiin erityisesti on sanottava, että näissä fanikulttuureissa tartutaan herkästi milloin mihinkin kilpailevan laitteen mitättömäänkin vikaan tai puutteeseen.

Painotan vielä, että laitevalintani johtuu avoimesta lähdekoodista ja edustaa mielestäni siis tulevaisuutta (Jota olen nimittänyt sosiaaliseksi renessanssiksi  ja Applen näen edustavan tätä juuri väistymässä olevaa, ahnetta kapitalismia. Näin ainakin selitän itselleni sädekehä pään päällä.).

Kun teet hankintoja, mieti valitsetko itsekkäästi ahneuden aikakauden ja menneisyyden vai avoimen tulevaisuuden… Joka tapauksessa todella tyylikkäitä Android laitteita on saatavilla ja lisää tulee koko ajan, mikä hyvin osoittaa avoimen kulttuurin kehittyvän.

Read More

Ja vielä kerran yrityshakemistoista (emmekö ole jo kyllästyneet?)

Lue ensin tämä

Olen kirjoitellut näistä yrityshakemistoista ja niiden toimintatavoista kerran jos toisenkin. Kun henkilökohtaisesti ei voisi kuvitella toimivansa siten, kuten monet näistä yrityksistä tekevät. Keskusteluissa ovat tulleet esille ainakin seuraavat yritykset ja sivustot: Directa, Suomen 118,  Yritysrekisteri.com, Vihtori, Suomen Yritysrekisteri, Opasmedia, Endora, Suomen Yrityshakukeskus.

Tuttavani ryhtyi juuri yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi ja tiedättehän mitä siitä seuraa? Y-tunnus ja köyhyys ja mukavaa ajanvietettä? Nekin kyllä, mutta lisäksi tulevat soitot hakemistopalvelufirmoilta.

Kun tuoreen yrittäjän puhelin soi ensimmäisen kerran, tietää, mistä puhelu todennäköisimmin tulee. Tällä kertaa asialla oli Suomen yrityshakukeskus. Kuuntelin keskustelun alusta loppuun ja varsin sinnikäs oli myyjä ja hän markkinoi palvelua virheellisesti. Puhelun aluksi hän käytti vanhaa konstia ja ilmoitti vain tarkistavansa yrittäjän tiedot hakemistoonsa. Toisekseen hänen puheistaan sai sellaisen vaikutelman, että Suomen yrityshakukeskus olis Suomen yrittäjien ylläpitämä palvelu. Edelleen olisi täysin järjetöntä olla lähtemättä mukaan. Moneen kertaan hän tiedusteli, miksei tuttavani suostunut “osallistumaan” tähän palveluun, jota he hyväntahtoisesti tarjosivat. Hyväntahtoisuus olisi käsittääkseni maksanut yli 300 euroa..

Suomen Backup Invest Oy

Suomen yrityshakukeskus nimen takaa löytyy Suomen Backup Invest Oy niminen yritys. Ja keskustelua yrityksen toimintatavoista voit lukea Yrittäjän Info foorumilta.

Yrittäjän.info on perustettu vastavoimaksi hakupalveluyritysbuumille.

Mtv3 artikkeli

Keskutelua hakupalveluyrityksistä

Peliteoriaakin

Kulttuurin kehittyessä ja tietoisuuden kasvaessa tällainen lyhytnäköinen käyttäytyminen eli oman edun tavoittelu ryhmän kustannuksella koko ajan vähentyy. Näin kertoo  kulttuuriseen käyttäytymiseen liitettynä peliteoriakin.

Muutaman vuoden välein samat pyramidihuijauksetkin pyörähtävät “kierroksensa”. Samat keskustelut käydään, samoista asioista varoittelen. Ihminen, sinä keskimääräisesti hyväntahtoinen olento. Heikkona hetkenäsi varo! :-D Kun jekkujätkä kepposineen tarjoaa makeaa mahan täydeltä; muista, että se mikä on liian hyvää ollakseen totta, ei myöskään sitä ole.

Tiedon hakemisesta

Usein yrityksellä on omat kotisivut, mm. yhteystiedot ja muitakin tietoja yrityksestä löytyisin paremmin sieltä, elleivät nämä hakupalvelut olisi tunkemassa ensin väliin. Jos yritys ei ole antanut tietojaan näille “palvelun” tarjoajille ja hänellä on omat kotisivut, löytyvät hänen tietonsa sieltä paremmin. Tarjoamalla tietonne näille hakupalveluille saatatte aiheuttaa hallaa oikean tiedon saatavuudelle omasta palvelustanne.

Kun haette yrityksen yhteystietoja, välttäkää niiden hakemista näiden “palvelujen” kautta. Yrityksen omat kotisivut tai www.ytj.fi auttavat paremmin, eikä hakunne näy merkintänä näiden “palvelujen” tuottajien sivustoilla. Näihin rekistereihin he sitten saattavat vedota ja muutenkin on mahdotonta tietää, mikä heidän väitteistään on totta ja mikä ei. Kävijämääristä kun tarjotaan usein aivan väärää tietoa.

Read More

Symphony of Science – ‘Our Place in the Cosmos’

Read More
Page 1 of 41234