Maailmalla tapahtuu

Googlen pääjohtaja esitetään suurin piirtein pedofiilina jäätelöauton kuskina amerikkalaisen kuluttajajärjestön teettämällä videolla, joka pyörii Times Squarella New Yorkissa, kertoo Suomessa Digitoday. Ymmärrän Facebookin ja Googlen avoimuus-pyrkimykset, mutta maailma ei vielä ole valmis. Ihmiset haluavat varjella yksityisyyttään jekkujätkien pelossa. Sama yksityisyyshän kääntyy meitä itsemämme vastaan juuri samojen viikareiden eduksi. Tietoa haluavat myös kahlehtia sorron työkalut, kuten erilaiset asevoimat ja tietenkin suuryhtiöt ja uskonnot. Kaikkihan ne ovat saman kulttuurimonsterin erilaisia ilmentymiä huolimatta näennäisestä erilaisuudestaan.

Steve Jobs taas ei usko Googlen Android-käyttöjärjestelmän aktivointilukuja, pitäen niitä liioiteltuina. Google taas kertoo, että jos luvut ovat vääriä, niin päinvastoin liian pieniä.

Samsung on yllättynyt  uuden luurinsa Samsung Galaxyn suosiosta. Jospa he oppivat elämään tämän asian kanssa.

Google Chromen versio 6 on valmis.

Pelit

Valven pomo Gabe Newell kertoo yhtiön julkistavan jättiyllätyksiä, joita kukaan ei edes osaa arvata. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen. Half-life 3:sen ilmestymisen kun ei pitäisi olla mikään yllätys. Vai onko yllätykseksi laskettava se, että he tekevät, minkä lupaavat? No foorumeilla on arvailtu yllätysten laatua suuntaan, jos toiseenkin. Steam Linuxille, LD2 pleikkarille, Half-Lie-elokuva  jne. Nyt seuraavaksi ilmestyvä Portal 2, ei ole peli, jota minä odotan.

Apple avaa virtuaaliportit pelimaailmankin kaitsemiseen uuden pelipalvelunsa Game Center -myötä tyyliin Xbox-live.

Duke Nuke Forever itseasiassa julkaistaan Gearboxin toimesta, huomasin Pelaajalehden Facebook-profiilista. Duke Nukemin kotisivut. Gearboxin yhteisö.

Read More

Nokia N900:n myyntiluvut puhuttavat

Nokian N900 puhelimen myyntiluvut kirjoituttavat lööppejä netin uutispalveluilla. Osallistuin Digitodayn kirjoituksen herättämään keskusteluun lyhyellä postauksella, että “N900 on edistyksellinen, mutta ilmeisesti hiukan keskeneräinen tuote. Avoimen lähdekoodin filosofia ja vaikeaselkoinen käyttöjärjestelmä, ei mikään massapuhelin siis. Oliskohan enemmänkin teknologiademo. Meinasin hankkia, mutta keskeneräisyys arvelutti. Iphone taas ei sovi monelle säätelykulttuurinsa vuoksi. Mutta sille ei ole laadullista kilpailijaa vielä.” En viitsi linkata itse artikkeliin, koska sen data on virheellistä. Mielestäni siis N900 on meille nörteille suunnattu laite, joita avoimuus ja muokattavuus viehättävät. Ei niin haittaa, että bugeja onkin, koska tärkeintä on päästä käsiksi syvälle käyttöjärjestelmään ja vimpaimiin. Mitään tällaista eivät massoille suunnatut laitteet tietenkään voi tarjota.

Nokia N8 puhelimen muotoilu miellyttää

Nokia N8 puhelimen muotoilu miellyttää

No, minä en ole 100 prosenttinen nörtti ja halajan avoimen filosofian  lisäksi myös esteettisyyden perään. Nokian tuleva N8 -malli vaikuttaa mielenkiintoiselta. Symbian on avoin käyttöjärjestelmä, mutta jotkin seikat puhelimessa huolestuttavat.

Mutta kylläpä taas käyvät tunteet kuumina Digitodayn kommenttilaatikoissa, kun on päästy nimettömänä kirjoittelemaan. Sitä kovasti tuntee olonsa voittamattomaksi, kuin autolla ajaessa ikään. Tai sitten mopolla.

Read More

Minä täällä, Työmaa tuolla, Motif siellä

Uusi Joomla sivupohjakehys Motif löytyy täältä. Motifin pitäisi olla vaihtoehdoista kevyin.

Huomasin tuossa, että Työmaa, joka myöskin tekee duunia Nokialle, kirjoittaa blogissa Applen tuotteista.

Heidän sivunsa

N900:sen sivut

Ja sitten Valve aiheisiin

Suosikki pelitaloni Valve on uusinut nettisivunsa. Muutenkin tyyli tiedottamisen suhteen on muuttunut.

Valven uudet sivut

Game Informerin Portal 2 hub

Steamcast (ei valvelaisten tekemä, mutta muuten mielenkiintoinen ja hauska)

Read More

Hinnat kohdillaan

Katsokaapaas poikien hintoja ja seuratkaa keskustelua Viidakkorummun blogissa.

Karmeaa on hinnoittelu alalla, ei tarvitse “downshiftata”. Näitä pitäisi saada alaspäin, niin tältäkin alalta kuin monelta muultakin.

Kommentoin artikkelia, että Mediavuon tunti on 35 euroa, tosin olen huono ja siksi laskutan vain joka toiselta tunnilta. Yleensä paljon harvemmilta (emännän mukaan joka viidenneltä) . Kommenttia ei tietenkään julkaistu :-D (no julkaisi ne sitten sen lopulta, vitsinä :-D ). Tällaisen laskutuksen mahdollistaa kevyempi kuluttaminen.

Mitäs tämä tämmöinen hintojen polkeminen sitten merkkaa? Tulevaisuutta tietenkin. Kopsaan siis vanhan saarnani tännekin:

“Älkäämme unohtako Fortumia: Mikael Lilius = 21 000 000 euroa. Runsaan 500 miljoonan euron palkanlisä yrityksen johdolle sen takia, että satoi vettä.”

Jotkut viisaat kutsuvat aikaamme “kapitalismin pimeäksi keskiajaksi” ja väittävät, että elämme sen jälkimainingeiksi. Seuraava vaihe on (ennustan) sosiaalinen renessanssi (ei sosialistinen, jossa yksilön vastuu ja osaaminen korostuu. Ei riitä, että toimitaan ylhäältä annettujen ohjeiden mukaan, yksilöltä vaaditaan hyvien sääntöjen mukaista anarkista käyttäytymistä. Mutta anarkian, ts. “yhteiskunnasta vapaan” ajan aika on vielä kaukana edessä.

Tämä ns. lama tai työn uudelleen jako on (luonnollisen kehityksen lisäksi) seurausta ahneudesta. Samaan aikaan kun Stora Enso lakkauttaa tehtaita Suomesta, sillä on kolme uutta sellutehdasta rakenteilla maailmalla. Tämä siksi, että “yksisilmäinen” sijoittaja Manhattanilla ei välitä Suomen työllisyystilanteesta. Häntä kiinnostavat seuraavat optiot.

Liukuhihnat siirtyvät pois sinne, missä tuotanto on edullista. Eurooppalaiselta työntekijältä vaaditaan nyt paljon enemmän osaamista. Ei riitä, että tekee työnsä, on tehtävä työtä myös työpaikkansa eteen. Nykyaikaisen perusduunarinkin on osattava ajatella globaalisti. Hänen on sisäistettävä yrityksensä kulttuuri ja idealogia ja puhallettava yhteen hiileen. Ei voi olla enää herrat ja me kahtiajakoa. Yrityksen yhteisöviestinnän on oikeasti upottava duunarinkin sieluun.

Toistaiseksi eletään näin: mitä kirkko oli keskiajalla, sitä yhtiöt ovat tänä aikana, kapitalismissa yhtiöt ovat jumalia ja raha niiden sakramentti.

Seuraavassa vaiheessa toivotamme tervetulleeksi uudet rahayksiköt; energian ja tiedon ja varsinkin tiedon prosessoinnin. Sitähän tämä konesalien rakentaminen merkitsee ja kaiken maailman pilvipalvelut.

Read More

Hyvä myyjä on tärkeämpi kuin hyvä tuote? – tietenkin

Tarkalleen ottaen Tietoviikon artikkelissa puhutaan softasta.

Tälläkin alalla porskuttaa monenlaista ja tasoista wirmaa ja menestyy hyvin (taloudellisesti). Ennen vanhaan se oli ainoa mittapuu (metafora). Yrittäjäkoulutuksessa parisen vuotta takaperin kerrottiin, että raha on ainoa yrityksen menestymisen mitta. Ettei sen suurempaa hulluutta.

Mutta myyntiin siis. Otetaan puhelin käteen ja aletaan soitella. Se mitä myydään, sillähän ei niin väliä. Kyllä joku aina ostaa, ihan mitä tahansa. Mutta tässä nimenomaisessa vaatimattomassa postauksessani puhutaan nyt nettisivujen myynnistä, luonnollisesti.

Tietämättömyys tarjoaa pahalle palkankorotuksen

Nämä tietokoneet ovat kovin hämäriä ja mystisiä laitteita vielä varsin suurelle osalle ihmisiä. Tunnen vieläkin paljon henkilöitä, jotka kutsuvat ohjelmoinniksi kaikkea tietokoneella tehtävää. Tiedän myös lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole suoranaisesti koskaan käyttäneet tietokonetta (paitsi pankkiautomaatteja yms.). Luulen, että he ovat paljon onnellisempia.

Nettisivut ovat siten myös artikkeli, joka hyvin monelta pieneltä yritykseltä on puuttunut. Tämä ryhmä yrittäjiä koostuu yllä kuvaillusta ihmisluokasta. Syystä tai toisesta koneiden maailma on heille vieras. Tällaisia pienyrittäjiä ovat usein maatilayrittäjät yms. Vedän tässä taas mutkia suoraksi, kuten yleensäkin, että pääsisin itse asiaan. Tarkoitus ei ole loukata tätä ammattiryhmää, päinvastoin. Pilkan kohteena on oma nk. ammattiryhmäni.

Myydään siis nettisivuja. Mikä parasta, tehdään nettisivutehdas ja monistetaan yhtä ja samaa sivupohjaa. Mitä laitetaan hinnaksi? No puhutaan nyt kuitenkin tuhansista euroista.

Asiakkailla ei ole riittävää tietotaitoa arvioidakseen tuotteen laatua. Usein se tosin puuttuu tuotteen tai palvelun toimittajaltakin. Lähestytään eettisesti arveluttavia tapoja toimia.

Jos asiakas ei tiedä, siihen isketään

Myönnän, että mielessäni on eräs tietty yritys tai yritysrypäs. Tällä yrityksellä on tuotteita ja palveluitakin, mutta heidän oikea päätuotteensa on myynti ja laskutus. Yrityksellä ei varmasti ole mitään haluja auttaa asiakkaitaan menestymään paremmin omissa liiketoimissaan, kuten jalosti olen määritellyt omaksi tavoitteekseni. Kun he ovat täyttäneet sonnalla maan, loppuuko heiltä asiakkaat? Tuskinpa vaan.

No yritys on piireissämme kuuluisa juuri näistä vähemmän eettisistä toimintatavoistaan ja tietenkin myös muiden toimialojensa, kuten nettihakemiston vuoksi.

Oi aikoja, oi tapoja

Yrityksen omistajasta ei sen enempää, jonkin verran kiinnostaa työväki. Koska piirit ovat pienet, tapasin erään nuoren miehen, jonka ystäviä työskentelee kyseisessä yrityksessä. Näillä pojillahan ei ollut mitään käsitystä työnantajansa toimintatavoista tai siitä, että siinä olisi jotakin väärää tai epäeettistä. Ei silti, että etiikka heidän sanavarastoonsa kuuluisikaan. Muista yritysryppään yrityksistä he eivät tienneet mitään.

Helsingin Sanomien keskustelusivuilta löysin pitkän ketjun, jossa puhuttiin tästä yrityksestä sekä yritysryppään muista yrityksistä, joista monet ovat vain pöytälaatikossa.

Olen joskus reklamoinutkin pienyrittäjien puolesta, jotka ovat pyytäneet apuani.

Kerran yritys uhkasi vetää minut oikeuteen, kun Joomlaportalin foorumilla keskustelimme heidän toimintatavoistaan.

Mielenkiintoista on, että yrittäjäjärjestö käyttää heitä kouluttajanaan, vaikka samaan aikaan lukuisat jäsenyritykset käräjöivät tätä samaa “toimijaa” vastaan.

Keskustelua hakemistoyrityksistä blogissa

Mtv3:n sivuilla

Keskustelufoorumi Yrittäjän oikeuksien puolesta

Keskustelua Helsingin Sanomien sivuilla

Ja lopuksi

Alamme on ylihinnoiteltu. Se käy meille vielä kohtalokkaaksi (tarkoitus ei ole, tai no on, olla dramaattinen).

Ai niin ja mahdollinen asiakas (jonkun muun). Muista, että tarvitset nettiä hoitaaksesi viestintää. Et tarvitse nettisivua, tarvitset työkaluja viestintätarpeisiisi.

Read More

Lööppisaastetta ja klikkausroskaa

Intro: Tämän äkäisen kirjoituksen inspiroi MTV 3:lta eräälle ystävälle soittanut ylimielinen nuori naishenkilö. “Meillä täällä Mtv 3:lla kukaan ei ole koskaan kuullut teistä. Voisitteko te niinku kertoo, että mitä te teette..” Hyvä avaus häneltä ja samaa töykeä linja jatkui läpi puhelun, mutta valitettavasti pahimpia soittajan mokia en voi tässä julkistaa.

Mtv 3:lta tulee toki paljon laadukasta ohjelmaa ja hyviä kotimaisia tuontantoja, mutta kamppailu katsojista ja netissä klikkaajista on kovaa. Mtv 3:lta voit välttyä, jos et pidä heidän tuotoksistaan, mutta iltalehdiltä et. Kapungilla ja huoltoasemilla (missä nyt lehtipisteitä on) lööpit kirkuvat silmään.  Suomi on liian pieni maa kahden iltapäivälehden terrorisoitavaksi.

Katso, katso, KATSO

Mtv3 netissä: Uhkearintainen glamourmalli poseeraa ilman paitaa, katso (klikkaa, klikkaa).

mtv3 - roskaa televisioon

Tämä suttuinen logo edustaa Mtv3:n journalistista tasoa

Stara-lehti taitaa olla kaikkien “katso, katso Katso” -linkkien ehdoton ykkönen. Muut keinot lie lukijoiden saamiseksi koeteltu.

Hyvät jutut eivät kiinnosta

Onko netti siis kokenut saman kuin televisio, jossa laadukkaita ohjelmia ja dokumentteja on lähetettävä “väkisin” valtiovallan toimesta. Ilman YLE:ä televisio olisi Suomessa täysin turha laite. Tätä olen moneen kertaan toittanut, mutten koskaan tarpeeksi.

“Television piti olla kansakunnan sivistäjä. Keksijät eivät kuitenkaan tunteneet sosiaalibiologian perusteita. Monimutkaiset järjestelmät, taloudelliset ja sosiaaliset loivat pian omat sääntönsä. Televisiosta tuli viihdettä, joka kodissa oli katodiputkien ja elektronitykin muodostama “pimeyden alttari”. Mutta ei sivistyksen takia, ihan vaan huvin vuoksi.”

Nettikin on suurimmalle osalle “ihan vaan huvin vuoksi.” Onko se niin paha?

Ei se ole. Mutta ne “huvin vuoksi” -jutut ovat pahoja. Ehkä ne vähän viihdyttävät, mutta enemmän ne vievät energiaasi turhaan. Ne haluvat lisääntyä, ne haluavat valloittaa maailman; ne ovat MIELESI VIRUKSIA. :-D

Katastrofin sattuessa, lietso paniikkia

Mainonnan kytkeminen katastrofiin liittyviin hakusanoihin vaikuttaa epäeettiseltä, mutta näin tosiaankin tehdään. Kun kauppakeskuksessa ammutaan ja haet siitä tietoa netistä, hakukoneeseen ilmestyy Mtv 3:n mainoksia. Google ei salli ampuma-aseiden tai muidenkaan aseiden mainontaa. Ei sen tarvitsisi myöskään sallia tätä ns. katastrofimainontaa.

Read More
Page 1 of 3123