
| Uusi uljas maailma |
|
|
|
|
2000-luvun alku on pirstaloittanut viestintäkenttää. Loputtomasti uusi tv-kanavia ja ohjelman tarjoajia. Kokonaan uuden tyyppisiä medioita ja teknologioita. Viestiä täytyy nyt perinteisten keinojen lisäksi mobiilissa ja verkossa. Ja näissä on vielä omat kanavansa Twittereistä Facebookiin.
Julkisella medialla, mm. Yleisradiolla on ollut huoli riittävän yleisömäärän tavoittamisessa. Sama huoli koskee myös muita medioita, mutta lähestyn aihettä yleissivistykselliseltä kannalta. Kulttuuri on muuttunut nopeasti ja lasten vanhemmat ovat kasvaneet aikaa ennen meta-medioita ja yhteiskunnassa, jossa on totuttu elämään ylhäältä annettujen ohjeiden mukaan. Vuorovaikutusta ei heidän kanssaan synny, he ovat tavallaan ulkona sosiaalisista medioista ja suuresta osasta yhteiskunnallista toimintaa. He ovat pelkästää yleisöä. Muoti meemipleksinä on loppujen lopuksi hyvin alkukantainen, mutta erittäin tehokas. Kapitalismi “ismi” ja muoti ovat varsinainen itsemurhakoneisto, joka iskee meihin kyntensä jo hyvin varhain. Se on niin miehissä kuin naisissakin ja on suurin syypää aiheuttamaamme ympäristökatastrofiin. Ajattelepa sitä, kun menet seuraavan kerran autokauppaan. Elämä on akatemiaaHalu oppia uutta ja monenlaisten taitojen hallitseminen antavat hyvät mahdollisuudet pärjätä työmarkkinoilla ja kansainvälisten yritysten leivissä tai yhteistyökumppanina. Yrittäminen ja yrittäjyyden sisäistäminen on erittäin tärkeää, koska suuret yritykset ja Nokia etunenässä vaativat työntekijöiltään kovin yrittäjämäisiä ominaisuuksia. Lakien vähimmäisvaatimusten noudattaminen ei nykyaikana enää riitä. Menossa oleva vaalirahoitusajojahti on osin poliittisesti tarkoitushakuista, mutta myös osoitus siitä, että nykyään vaaditaan paljon enemmän läpinäkyvyyttä ja sitä kautta eettisempää ja moraalisempaa toimintaa. Hyvävelisopimukset eivät kuulu tähän aikaan. Vaikka nyt kulttuurillinen kehitys näyttää hyvältä, ei tulevista ajoista voi sanoa mitään varmaa. Jos me emme aktiivisesti ponnistele paremman tulevaisuuden luomiseksi, mitä tahansa voi tapahtua. Itsensä kehittäminen olisi siis osa jokaisen henkilökohtaista yhteiskuntavastuuta Nokian Henkilökohtainen kehitys -ohjelma Nokian Code of conduct (ladattava pdf) Code of conduct esimerkki Ubuntulta
|